Sotalaivoja 1800-luvun maalauksessa.
Yksityiskohta Robert Wilhem Ekmanin teoksesta Väkivaltainen tiedustelu Turun seudulla, kohtaus Oolannin sodasta vuodelta 1854. Kuva: Kansallisgalleria.

Sota ja rauha

Maailma meni yhdessä päivässä uuteen asentoon. Kahvipöytäkeskusteluihin ja organisaatioiden asialistoille tulivat aiheet, joiden uskottiin olevan historiaa sivistyneessä Euroopassa: sota ja sen mahdolliset vaikutukset minuun ja meihin.

Sota sytytetään

Venäjän hyökkäys Ukrainaan näyttää osoittavan todeksi ainakin sanonnat ”valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti” ja ”yhteinen vihollinen yhdistää”. Eräs opettajani totesi aikanaan, että ”historia on tiede, joka näkee tulevaisuuteen, mutta valitettavasti se näkee vain siihen tulevaisuuteen, joka on eletty ennen meitä”. Tämän totuuden perusteella historia on tieteenä valitettavan jälkiviisas. Huomaamme asioiden loogisuuden tai samankaltaisuuden aikaisempiin tapahtumiin yleensä vasta, kun ne ovat tapahtuneet.

Venäjän osalta on nyt helppo olla jälkiviisas. Putinin polku kohti diktaattorin asemaa ja absoluuttiseen turmeltumiseen on kulkenut polkua, joka väistämättä tuo mieleen kehityksen Saksassa 1930- ja 1940-luvuilla. Euroopan ja muun maailman sekä luonnollisesti myös venäläisten olisi ollut syytä reagoida vahvemmin ensimmäisiin merkkeihin siitä, että yhteiskuntajärjestelmä oli presidentin vallan kasvattamisella menossa kohti diktatuuria. Geopolitiikka oli tulossa tärkeimmäksi osaksi ulkopolitiikkaa, kun valtioiden välisiä rajoja alettiin ylittää tankeilla, lehdistön vapautta rajoitettiin ja historiakirjoista tehtiin uusia versioita.

Yhteinen vihollinen on myös yhdistänyt tavalla, jota ei ole nähty vuosiin. Euroopan Unioni ole koko olemassaolonsa aikana ollut yhtä yhtenäinen kuin tällä hetkellä. On myös niin, että suomalainen ulkopolitiikka palasi vauhdilla perinteiseen tilaan, jossa yhtenäisyys ja yksi äänisyys on ollut keskeinen menestystekijä. Hyvä näin, mutta tilanne olisi parempi nyt, jos näkökulman muuttamiseen ei olisi tarvittu miljoonien ukrainalaisten kärsimystä.

Rauha rakennetaan

Sotaa seuraa aina rauha. Rauhan kestävyyden ja syvyyden määrittää se, kuinka hyväksyttävä rauhansopimus saadaan aikaan. Jos kansa ei hyväksy edustajiensa neuvottelemaa rauhaa, varsinaiseen rauhantilaan ei päästä ollenkaan tai rauhan ajasta tulee lyhyt. Kansan hyväksyntä ainakin historian esimerkkien perusteella tarvitaan sekä sodan voittajan että häviäjän puolelta.

Historian esimerkkien perusteella näyttäisi siltä, että hävinnyt puoli määrittää rauhantilan sisällön ja pituuden. Tästä esimerkkeinä ovat ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa tai talvisodan jälkeinen Suomi. Kummassakin tilanteessa voittajapuoli oli pakottanut hävinneen rauhaan liian kovilla ja samalla uuden sodan siemenen sisältäneillä ehdoilla. Tämän perusteella toivon, että Venäjän ja Ukrainan välisen sodan voittajan lista rauhanehdoista on mahdollisimman lyhyt ja häviäjä alkaa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen rakentamaan rauhaa eikä kätkemään aseita valmistuakseen seuraavaan sotaan.

Rauhan rakentaminen vaatii enemmän aikaa kuin sodan sytyttäminen. Museoilla ja kulttuurilla on rauhan rakentamisessa merkittävä rooli. Venäläinen kirjailija Mihail Siskin tiivisti tämän Helsingin Sanomien kolumnissa 6.3.2022: ”Putin väistyy, mutta tuska ja viha voivat jäädä sieluihin pitkäksi aikaa. Ja vain taide, kirjallisuus, kulttuuri, voivat auttaa selviytymään tästä vammasta.”

Hyvin todettu. Toivottavasti sodan jälkeen kulttuurin ja siihen liittyvien suhteiden jälleenrakennus voidaan aloittaa nopeasti ja pääsemme aikaisempaan normaaliin nopeammin kuin mitä sen rakentaminen oli vaatinut ennen Venäjän hyökkäystä. Kansallisgalleriassa olemme halunneet antaa tälle vaihtoehdolle mahdollisuuden päättämällä, että keskeytämme yhteistyön venäläisten museoiden kanssa, mutta emme lopeta.

Ukrainalaisille ja maan museoille annamme kaiken tukemme ja toivomme, että mahdollisimman nopeasti pääsemme tilanteeseen, jossa teemme tasavertaista yhteistyötä. Nyt keskitymme keräämään ukrainalaisille rahaa ja myötätuntoa sekä selvitämme mahdollisuuksia, joilla voimme auttaa maan museoita suojaamaan kulttuuriperintöään. Se on kuitenkin sekä sodassa että rauhassa arvokkainta, mitä kansakunnilla on.