Takaisin

Lukeminen

90 teosta

Kartanokulttuurin kasvatteja

Von Wrightit kasvoivat Haminalahden kartanossa kulttuuriin, johon kuului hyötykasvien ja kukkien kasvatus. Ferdinandin Lugnet-kodin rakentaminen näkyy tämän teoksen taustalla. Siellä hän kasvatti muun muassa ruusuja ja pelargoneja ja kasvihuoneessaan esimerkiksi viiniköynnöksen ja viikunapuun.

Lukusali esittää koulutettua suomalaiskansaa

Enckellin Pariisin maailmannäyttelyyn 1900 tekemä Lukusali esittää koulutettua kansaa, joka osaa lukea. Teokseen on kuvattu helsinkiläinen sivukirjasto, jossa on miehiä lukemassa lehtiä.

Ystävän rintakuva

Repin oli pohjattoman kiinnostunut kaikista häntä ympäröivistä asioista, mikä teki hänestä verrattoman aikansa kuvaajan. Ystäviensä, kuten kirjailija Leo Tolstoin, kanssa hän keskusteli venäläisyyttä leimanneista tekijöistä: esimerkiksi kirkon, kansan ja hallitsijoiden välisestä suhteesta.

August Strindberg kirjoitti sukupuolinormeja ylittävistä suhteista

Rintakuvassa näemme erään aikakautensa tunnetuimman kuuluisuuden, joka kirjoitti laajasti sukupuolien välisistä suhteista ja aikansa sukupuolinormeja ylittävistä suhteista niin kirjoissaan kuin kirjeissäänkin. Strindbergin teokset sekoittivat kaunokirjallisuuden ja todellisuuden teemoja toisiinsa.