Playing Dandelions
4.2.1956, Kalajoki (kaupunki)

Playing Dandelions, 1990

  • Kesto: 1 min 25 s, stereo, yksikanavainen video
  • osto, N-1994-46
  • Omistaja: Suomen valtio
Kuva: Kansallisgalleria
Kansallisgalleria / Nykytaiteen museo Kiasma

Kuvaus

Videolla taiteilija Johan Oja soittaa voikukkia. Voikukkapillien soittaminen oli Ojan kesäinen harrastus useana vuonna. Sakset hän lisäsi soittimeen myöhemmin – omien sanojensa mukaan eräänä krapulaisena kesäaamuna pihanurmella. Voikukka on laajasti leviävä kasvi, joka siementää ilman pölytystä, mikä on yksi syy kasvin laajaan leviämiseen. Voikukkaa on pidetty rikkaruohona, mutta se tunnetaan myös lääkeyrttinä, jota käytetään muun muassa kuumeen alentamiseen. Voikukan ontot, suorat ja lehdettömät varret toimivat erinomaisesti puhallinsoittimina. Leikkaamalla varsia lyhyemmiksi soiton aikana taiteilija saa aikaan erikorkuisia ääniä. Johan Oja Syntynyt 1956 Suomessa. Asuu Helsingissä. Voikukanpillejä soittaessa on yksi ainoita teoksia, joita Johan Ojalta tunnetaan. Pian videon tekemisen jälkeen taiteilija siirtyi eri uralle. Itse teos on kuvattu taiteilijan kertoman mukaan mielisairaalan pihalla.

Asiasanat

Näyttelyt

  • 26.4.20191.3.2020
    Yhteiseloa – Ihminen, eläin ja luonto Kiasman kokoelmissa
  • 8.5.19968.9.1996
    NowHere, Louisiana, Humleback, Tanska, 15.5.-8.9.1996