38 hakutulosta

Näe Aarteet maailmalta -näyttelyn teokset kotisohvaltasi!

Sinebrychoffin taidemuseon Aarteet maailmalta – mesenaattien matkassa -näyttelyssä näet Bassanon, Rembrandtin, ter Borchin ja muiden eurooppalaisten 1400–1800-luvun mestareiden teoksia.

Katso näyttelyn teokset tästä linkistä!

Teos on maalattu Kairon-matkalla

Berndtson pääsi matkustamaan Egyptiin 1882 Le monde illustrée -lehden toimeksiannosta. Siellä hän osallistui 1883 kutsuille, joissa esiintyi kuusi alméeta, tanssijatarta, ja neljä soittajaa. Äidilleen hän kirjoitti, että "koko tapahtuma oli valtavan mielenkiintoinen, erityisesti minulle maalarina".

Ystävyyttä ja rakkautta ei ole aina erotettu kuin nykyään teemme

Teos hahmottuu eri tavoin, jos tulkitsee kahden naisen muodostavan oman perheensä rakkaussuhteen perusteella, tai jos hahmottaa heidän suhteensa jollain muulla tavalla. 1800-luvun syvän ystävyyden ihanne sekoitti piirteitä, jotka nyt erotamme toisistaan ystävyys- tai rakkaussuhteen tunnusmerkeiksi.