44 hakutulosta

Kaarle XII:n sisar

Kuningatar hallitsi Ruotsia vain kaksi vuotta ja antoi sitten kruunun miehelleen Fredrik I:lle. Hän sai kuitenkin aikaan sen, että valta vähitellen siirrettiin valtiopäiville. Näin loppui itsevaltiuden aika Ruotsissa. Helsingissä oleva Ullanlinna on saanut nimensä hänen mukaansa.

Aurinkokuninkaan äiti

Ranskan kuninkaan kuoltua hänen sitkeä puolisonsa Anna otti maan johdon käsiinsä poikansa Ludvig XIV (Aurinkokuninkaan) täysi-ikäistymiseen saakka. Pitkän ja uuvuttavan poliittisen uran jälkeen Anna Itävaltalainen vetäytyi Val-de-Grâcen luostariin, jossa hän kuoli rintasyöpään 1666.

Oopperan uudistaja

Tässä pienessä 1700-luvun hovisisäkuvassa säveltäjä Christoph W. Gluck tarjoaa uutta oopperaansa Ranskan kuningattarelle. Hän oli aiemmin ollut tämän musiikinopettajana Itävallassa. Gluck uudisti oopperoita ja aiheutti näin suurta hämminkiä yleisössään. Hän oli Antonio Salierin ystävä ja suojelija.

Eurooppa houkutti

Kuningatar Kristiina ei mennyt naimisiin, koska olisi menettänyt itsenäisyytensä ja vapautensa. Sen sijaan hän kääntyi katoliseen uskoon (oli tuolloin kielletty Ruotsissa), erosi 1654 tehtävästään ja muutti Roomaan. Hän onnistui myös saamaan kosijastaan seuraavan kuninkaan, Kaarle X Kustaan.

Muotokuva näyttää kuningattaren naisellisen puolen

Historiasta löytyy samastumiskohteita kaikille. Ruotsin kuningatar Kristiinaa (1626–1689) jo aikalaiset pitivät androgyynisena eli miehisiä ja naisellisia piirteitä sekoittavana hahmona. Hän piti lyhyitä hiuksia, miekkaili ja käyttäytyi muutenkin epänaisellisina pidetyillä tavoilla.

Vetäytyvä kuningatar

Tanskalainen prinsessa oli vain neljän vanha, kun hänet kihlattiin tulevalle Kustaa III:lle. Avioliitosta päättivät ruotsalaiset poliitikot – siitä tuli onneton. Parille syntyi lopulta poika, jonka isästä alkoi loputon juoruilu. Olisiko hän ollut suomalaissyntyinen tallimestari Fredrik Munck?
Valitettavasti käyttämäsi selain ei ole tuettu, sivuston käytössä voi esiintyä ongelmia.