Sata vuotta sitten museokokoelmien luettelointiin käytettiin kynää ja paperia. Nyt käytämme sähköisiä tietokantoja. Kuva Ateneumin inventaariokirjasta C IV. Kansallisgalleria: Jenni Nurminen

Nyt ja sadan vuoden kuluttua

Museot ovat laitoksia, jotka hankkivat ja säilyttävät kokoelmia suojatakseen kulttuurista ja tieteellistä perintöä. Museoiden keskeinen tarkoitus on huolehtia kokoelmien säilymisestä tuleville sukupolville. Tämä on kirjattu UNESCO:n alaisen Kansainvälisen museoneuvoston eettisiin periaatteisiin. Ne kuuluvat museoammatillisen työn kulmakiviin. Usein ajatellaan, että säilyttämisen aikajänne on vähintään sata vuotta tästä eteenpäin.

Kokoelmien säilyttämisvelvoitteen lisäksi museoiden kokoelmatoiminnan tulee taata kokoelmien ja niihin liittyvän tiedon saatavuus. Säilyttäminen ja suojeleminen eivät riitä, vaan sekä yhteiskunnan että yksittäisten ihmisten tarpeiden ja odotusten huomioon ottaminen tässä ja nyt on yhtä tärkeää.

Sadan vuoden muisti

Ajatus työskentelemisestä jossakin sadan vuoden takana siintävän todellisuuden hyväksi voi joskus tuntua museoihmisenkin arjessa epätodelliselta. Suomen 100-vuotisjuhlinnan jälkeisissä tunnelmissa voi kuitenkin pohtia, miten pitkä aika sata vuotta lopulta on.

Eikö henkilökohtainen kulttuurinen muistimme ole helpostikin sadan vuoden mittainen? Monen nykyisen keski-ikäisen isovanhemmat elivät tuon ajan sisällä nuoruuttaan. Edellisten sukupolvien elämästä on säilynyt meille tarinoita, valokuvia, esineitä. Viime vuonna tuli viimeistään tajunneeksi senkin, että kaikki me ennen vuotta 1967 syntyneet olemme eläneet yli puolet itsenäisen Suomen olemassaolon ajasta. Sata vuotta sitten ei ehkä tunnukaan mahdottoman kaukaiselta ajalta.

Kansallisgalleria ja sen taidekokoelmakin ovat olleet olemassa reilusti yli sata vuotta, vaikka erinimisenä. Sata vuotta sitten toiminta keskittyi yhteen rakennukseen, Ateneumiin, nykyisen kolmen museomme sijasta. Vanhat valokuvat museossa järjestetyistä näyttelyistä kertovat erilaisesta esillepanosta kuin nyt, mutta tuttuja teoksia kuvista löytyy helposti. Eikä reunoista rispaantuneen ryhmäkuvan taideopiskelijoita ole vaikea kuvitella eläviksi juttukumppaneiksi Ateneum-rakennuksen käytäville. Sata vuotta sitten kuten nytkin museokokoelmiin liitetyt teokset kirjattiin tarkasti ja teos sai kokoelman osana oman inventaarionumeronsa. Kirjaamismenetelmänä vaan oli tuolloin suuri inventaariokirja ja mustekynä.

Ateneumin saleissa sata vuotta sitten. Suomen Taideyhdistyksen näyttely Ateneumissa, entinen maalausatelieri. Veistoksia ja esim. maalauksia Pariisin maailmannäyttelystä 1900, Suomen paviljonki. Originaali, ajoitus 1915. Valokuvaaja tuntematon. Kansallisgallerian arkistokokoelmat.

Ateneumin saleissa sata vuotta sitten. Suomen Taideyhdistyksen näyttely Ateneumissa 1915, entinen maalausatelieri. Veistoksia ja maalauksia mm. Pariisin maailmannäyttelystä 1900. Valokuvaaja tuntematon. Kansallisgallerian arkistokokoelmat.

Katse lähelle ja kauas

Nopeasti muuttuva nykyhetki ja sadan vuoden päässä häämöttävä tulevaisuus ovat molemmat hyvin konkreettisesti läsnä Kansallisgallerian kokoelmatyössä juuri nyt. Olemme työstäneet yhdessä tämän hetken digi- ja ohjelmisto-osaamisen huippuammattilaisten kanssa konseptin kokoelmiamme esitteleväksi uudenlaiseksi verkkosivustoksi. Miten kokoelmiimme pohjaavaa tietoa taiteesta ja sen taustoista on mahdollista jakaa tästä eteenpäin luovasti ja käyttäjiä kuunnellen, hyödyntäen vauhdilla muuttuvia teknologisia mahdollisuuksia, on keskeinen kysymyksemme. Kun entistä vuorovaikutteisempi kokoelmasivusto on aikanaan olemassa, voimme ottaa herkemmin huomioon myös verkkokävijöidemme toiveita.

Samaan aikaan olemme hyvää vauhtia saattamassa kokoelmiemme mediataideteoksia digitaalisten kulttuuriperintöaineistojen pitkäaikaissäilytyksen piiriin. Kansallisen tason järjestelmä on syntynyt opetus- ja kulttuuriministeriömme vetämän pitkäjänteisen kehittämistyön tuloksena. Fyysisten taideteosten ja muiden kokoelma-aineistojen säilyttämisen ja suojelemisen museot perinteisesti hallitsevat. Digitaalisina syntyneiden teosten kohdalla tilanne on toinen – ja tällaisten taideteosten määrä lisääntyy myös Kansallisgallerian kokoelmassa nopeasti.

Pitkäaikaissäilytyshankkeemme lähtöhetkellä meitä muistutettiin ajan suhteellisuudesta. Miten lyhyt on hankkeeseen käytettävä aika verrattuna siihen tavoitteeseen, että nämäkin teokset saadaan pysymään käytettävinä ja ymmärrettävinä myös sadan vuoden kuluttua. Digitaalisen teknologian maailmassa museotyön pitkä aikaperspektiivi muuttuu taas todeksi. Nyt rakennamme ennen näkemättömiä säilyttämisen prosesseja, joiden on tarkoitus toimia myös sitten, kun museoihmisten sukupolvet ovat vaihtuneet uusiin.

Taideopiskelijoita sata vuotta sitten. Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulun kuvanveistoluokka Ateneum-rakennuksessa, oppilasryhmässä mm. Ragnar Ekelund (takarivissa 2. vas.) ja Albin Kaasinen (eturivissä kesk.). Kuva noin vuodelta 1913. Valokuvaaja tuntematon. Kansallisgallerian arkistokokoelmat.

‹ Takaisin artikkeleihin