Kansallisgallerian vuonna 1956 hankkima röntgenlaite. Röntgenkuvaus vaati jatkuvaa mittareiden seurantaa ja säätöä kuvauksen aikana. Kuva: Kansallisgalleria / Katariina Johde

Taideteosten salainen elämä, röntgenkuvausta museossa

Röntgenkuvauksen avulla voidaan tutkia taideteoksen rakennetta kuten kankaan ja maalipinnan kuntoa, konservointihistoriaa sekä näkyvän maalipinnan alla olevia aiempia sommitelmia. Röntgenkuvaus on käyttökelpoinen menetelmä myös aitoustutkimuksissa. Konservaattori Katariina Johde kertoo, miten Kansallisgallerian uusien laitehankintojen myötä röntgenkuvaus on muuttunut muutaman vuoden aikana analogisesta digitaaliseksi. Tämä on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia sekä kuvien analysointiin että kuvauskohteiden valintaan.

Röntgensäteilyn käyttö museossa vaatii turvallisuusluvan, jonka myöntää säteilyturvakeskus. Tilat, laitteet sekä turvallisuus käydään säteilyturvakeskuksen kanssa yksityiskohtaisesti läpi. Röntgenlaitteen käyttäjien on suoritettava säteilysuojelukoulutus ja myös ylläpidettävä osaamistaan lisäkouluttautumalla muutaman vuoden välein.

Tutkimuksia vuodesta 1956

Röntgenkuvausta on käytetty taiteentutkimuksen apuna Kansallisgalleriassa vuodesta 1956 saakka. Ajankohta tuntuu varhaiselta, sillä ensimmäiset taideteokset röntgenkuvattiin Euroopassa 1920-luvulla. Käytäntö yleistyi 1930-luvulta lähtien. Ateneumiin 1950-luvulla hankittu röntgenlaite oli konservointiosaston aktiivisessa käytössä vuoteen 2017 saakka, ja se oli tuolloin Suomen vanhin käytössä ollut röntgenlaite.

Kuvaus suoritettiin alun perin röntgenfilmeille, jotka kehitettiin viereisessä pimiössä. Työ oli hidasta ja vaivalloista ja usein maalauksesta kuvattiinkin koko teoksen sijasta ainoastaan tärkeimpiä yksityiskohtia. Kuvaus- ja kehitysmateriaalien saatavuus sekä koneiden huolto alkoi kuitenkin vähitellen muuttua haasteelliseksi, joten siirtyminen uudempaan teknologiaan tuli ajankohtaiseksi muutama vuosi sitten.

Ensimmäisenä askeleena kohti digitaalista kuvausta Ateneumiin hankittiin kuvalevyskanneri vuonna 2011. Filmien kehittämisestä päästiin eroon ja kuvaaminen on siitä lähtien suoritettu digitaaliselle kuvalevylle, joka skannataan ja kuva käsitellään sekä analysoidaan kuvankäsittelyohjelman avulla. Kuvalevy on kooltaan n. 30 x 40 cm, joten keskikokoisen maalauksen kuvaamiseen täytyy useimmiten ottaa 8–12 yksittäistä kuvaa. Kuvien yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi onnistuu sujuvasti digitaalisten työkalujen avulla ja koko maalauspinnan kuvaamisesta tulikin laitteen hankinnan jälkeen normaali toimenpide. Säätöjen ja filttereiden avulla röntgenkuvasta saadaan myös esille ominaisuuksia, joita pelkästä filmistä ei pystytä välttämättä näkemään.

Kuvassa on Albert Edelfeltin maalaus Istuva mustapukuinen nainen, Thérèse noire (A I 537), joka kuuluu Kansallisgallerian kokoelmaan. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Nykyisen maalauksen alta paljastuu röntgenkuvauksen avulla kasvokuva mallista. Maalauksen oikeassa reunassa näkyvä mustapukuisen naisen käsi toimii hyvänä kohdistusapuna nykyisen maalauksen ja alla olevan kasvokuvan välisestä suhteesta. Kuva: Kansallisgalleria / Katariina Johde

Lisäoppia pohjoismaisena yhteistyönä

Viime vuonna uusittiin myös eläkeikään ehtinyt röntgenputki ja ohjausyksikkö. Museokäyttöön ei valmisteta omia laitteita, vaan museoissa on yleisesti käytössä sekä sairaala- että teollisuuskäyttöön suunniteltuja laitteita. Kansallisgalleriaan hankittiin teollisuuskäyttöön suunniteltu General Electric Eresco 42 MF4 – laitteisto, joka löytyy monesta muustakin pohjoismaisesta museosta.

Tähän mennessä museossa on kuvattu pääasiassa kankaalle ja puulle maalattuja taideteoksia, mutta nyt uuden ja tehokkaamman röntgenputken myötä tavoitteena on kokeilla laajemmin myös veistosten, esineiden ja kehysten kuvaamista. Uusi röntgenlaite on siirrettävää mallia, joten kuvaus muuallakin kuin Ateneumissa on mahdollista. Se vaatii kuitenkin jonkin verran järjestelyjä säteilyturvallisuuden takaamiseksi.

Digitaaliseen röntgenkuvaukseen siirtyminen alkoi hyvin samanaikaisesti pohjoismaisissa museoissa ja konservointikeskuksissa. Ammattiryhmät olivat kaikkialla pieniä ja siksi koettiin tarpeelliseksi kokoontua yhteen ja hankkia tietoa sekä koulutusta yhdessä. Ryhmä on tähän mennessä kokoontunut muutaman kerran Ruotsissa ja Norjassa ja koulutusta on saatu laitevalmistajilta, kokeneilta tutkijoilta sekä kuvankäsittelyn ammattilaisilta.

‹ Takaisin artikkeleihin